keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Ruutia Suvilahdessa!

Kolme levyä,
paku, pora ja hartiavoimaa.
Oppilaskunnan ideoiman päivän ohjelmaan 
kuului mm. yhteisvoimin toteutettu kuva
oppilaskunnan taukotilaan.




Kylmä oli, mutta
ensimmäisestä vuorosta ei myöhästytty.









Suvilahden kuvia ihailtiin ja arvioitiin. 
Liivijengin mielestä ne 
kaikki olivat yhtä hienoja.






Omaan kouluun haluttiin pysyvä muisto, josta
kolmella ysiluokkalaisella oli jo aiemmin suunniteltu visio.

(Luonnos jäi kotiin/toiseen reppuun/jonnekin.)











Onneksi sitä ei tarvittu.







Halukkaat saivat osallistua,
apukin oli tuttua ja lähellä.






Melko harva lopulta rohkeni.









Onneksi sivummalla sai kokeilla muutakin.
Siellä pysyivät paineet pelkässä purkissa.






Tämä vietiin pakulla takaisin kotikoululle.

Oppilaskunnalle iso kiitos.